På svenska

Castrén, Paavo

Faktaa

Syntynyt 1938

Asunut Kauniaisissa vuodesta 1981

Opinnot ja ammatti:
Ylioppilas 1956, fil. kand. Helsingin yliopisto 1962, fil. toht. Helsingin yliopisto 1975, pääaineena latinan kieli ja roomalainen kirjallisuus sekä kreikan kieli ja kirjallisuus. Helsingin yliopiston klassisen filologian dosentti 1975–1987, apulaisprofessori 1987–1998 ja professori 1998–2002.    

Kirjailijan ääni

Olen halunnut kirjoittaa eurooppalaisesta kotoisuuden tunteesta, maanosan tavoista sekä niiden juurista siltä pohjalta kuin itse olen niitä oppinut ja pohtinut opiskellessani yliopistossa Euroopan menneisyyteen ja kulttuurihistoriaan liittyviä aineita tai liikkuessani Euroopan vanhimman kulttuurin maissa jo silloin, kun eurooppalaisuus ei vielä ollut lainkaan muotia.

Paavo Castrén, Maassa maan tavalla. Eurooppalaisen tapakulttuurin juurilla. 1995.


Antiikintuntija

Paavo Castrén on kansainvälisesti tunnettu filologi ja Helsingin yliopiston klassisen filologian emeritusprofessori. Paavo Castrén on sitten 1960-luvun tehnyt kattavaa tutkimustyötä Roomassa ja Pompejissa.

Paavo Castrénin tutkimuksen yleinen teema on pääasiassa eurooppalainen kulttuurihistoria. Castrénin tutkimustyö on ensisijaisesti keskittynyt latinalaiseen epigrafiikkaan, Rooman ja Pompejin sosiaalihistoriaan sekä kreikkalaiseen ja roomalaiseen myöhäisantiikkiin. Kirjailijadebyyttinsä Castrén teki vuonna 1970, jolloin hän julkaisi tieteellisiä kirjoituksia Rooman Palatinus-kukkulan epigrafiikasta. Siitä lähtien hän on julkaissut monia tieteellisiä ja populaaritieteellisiä teoksia. Yksi Castrénin tunnetuimpia populaaritieteellisiä julkaisuja on hänen yhdessä Lena Pietilä-Castrénin kanssa kirjoittama Antiikin käsikirja (2000). Kirjalle on myönnetty valtion tiedonjulkistamispalkinto. Castrénin viimeisin teos, Uusi antiikin historia, julkaistiin vuonna 2011 ja sille myönnettiin kunniamaininta Vuoden historiateos.     

Paavo Castrén oli vuonna 1984 perustetun Suomen Ateena-instituutin ensimmäinen johtaja. Ateena-instituutin johtajana Castrén toimi vuodesta 1984 vuoteen 1988. Akateemisen uran ohella Castrén on ehtinyt myös osallistua kunnallispolitiikkaan. Hän oli Kauniaisten kunnallisvaltuuston jäsen vuodesta 1993 vuoteen 2004. Sinä aikana hän toimi toisena varapuheenjohtajana vuodesta 1997 vuoteen 2000. Kaupunginhallituksen jäsen Castrén oli kuuden vuoden ajan, vuosina 1993–1995 ja 2000–2004.

Teksti: Riikka Sissala
Valokuva: Helsingin yliopiston omaisuutta.

Lähteet:
Ekberg, Henrik ym. (toim.) Uppslagsverket Finland, del 1, Helsingfors, 2003.
http://www.helsinki.fi/hum/kla/castren/

Kirjallinen tuotanto:

1978 Pompeji. Matkailijan opas.
1979 Antiikin myytit ja uskonnot (Kaimio, Maarit & Castrén, Paavo & Kaimio, Jorma)
1980 Johdatus antiikintutkimukseen. (Castrén, Paavo & Frösén, Jaakko)
1982 Rooma. Matkailijan opas. (Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena)
1994 Post-Herulian Athens. Aspects of life and culture in Athens A.D. 267–529 (toim.)
1995 Maassa maan tavalla. Eurooppalaisen tapakulttuurin juurilla.
1998 Pompeji – Venuksen kaupunki (toim.)
2000 Antiikin käsikirja (Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena)
2001 Viisas valta. Johatmisen paradoksit (toim.)
2006 Pompejilaisia kohtaloita
2008 Domus Pompeiana. Talo Pompejissa (toim.)
2011 Uusi antiikin historia
 
Valikoima julkaistuja artikkeleita:

2006 Kauniaisten ”genius loci” – niin kuin minä sen muistan. Grankulla 1906-2006 Kauniainen: lajinsa viimeinen (red. af Hällström)
2008 Ateenalaisten laulun tarina. Sotahistoriallinen aikakausikirja 27 (toim. Perkko)
2009 Antiikin ruokakulttuuri. Kulttuuri antiikin maailmassa (toim. Kajava et al.)





Kirjaudu sisään